---

Uudet pelaajat: Juha Metsola (HPK), Antti Erkinjuntti (TPS), Sami Venäläinen (TPS), Jussi Makkonen (TPS), Kalle Kaijomaa (JYP), Miikka Männikkö (HPK), Joey Tenute (Hamburg GER), Viktor Ekbom (Linköping SWE), Jacob Cepis (Minnesota Univ. USA), Jan-Mikael Järvinen (SaPKo), Aleksander Barkov (jun), Tommi Kovanen (HIFK), Olli Palola (Lukko), Jerry Ahtola (HIFK), Teemu Tallberg (HIFK), Joonas Liimatainen (jun), Jarkko Pyymäki (LeKi), Otto Räty (jun), Brett Skinner (Iserlohn GER), Mikko Liukkonen (KooKoo), Jan Platil (Znojmo CZE), Antti Jaatinen (JYP), Toni Niemi (KooKoo), Atte Mäkinen (jun), Henrik Haapala (jun)

Lähteneet pelaajat: Harri Säteri (San Jose NHL), Timo Koskela (Küsnacht SUI), Niclas Lucenius (Riika KHL), Kevin Doell (Chicago AHL), Shayne Toporowski (Villacher AUT), Harri Ilvonen (JYP), Jani Honkanen (Ässät), Atte Pentikäinen (LeKi), Joonas Koskinen (Jokipojat), Jesse Turkulainen (Trångsund SWE), Kai Syväsalmi (KooKoo). Kesken kauden lähteneet: Jacob Cepis (Idaho ECHL), Joey Tenute (Klagenfurt AUT), Tuukka Mäntylä (Neftehimik KHL), Brett Skinner (MODO SWE), Mikko Liukkonen (KooKoo), Jan Platil (Pelicans), Toni Niemi (KooKoo), Jouni Virpiö (KooKoo), Joni Karjalainen (K-Vantaa), Antti Kangasniemi (Ilves)
___

TAAS KAUKANA PLAYOFF-PAIKASTA NUOREMMAN BARKOVIN DEBYYTTIKAUDELLA

SM-liigan systeemit eivät olleet muuttuneet. Oli 14 joukkuetta, pelattiin 60 ottelun runkosarja (mukana taas ns. Tammikuun tasaus -kierros), 10 parasta meni playoffeihin ja viimeinen karsi sarjapaikastaan.

Tappara lähti kauteen toista kauttaan valmentaneen Sami Hirvosen komennossa, mutta jo syyskuun lopussa viiden liigapelin jälkeen Hirvonen väistyi kakkosvalmentajan tontille, kun päävastuuseen tuli vain hetki aiemmin JYPistä potkut saanut Risto Dufva. Tappara oli voittanut viimeisimmän pelinsä ennen valmentajanvaihdosta, mutta sitä ennen se oli ollut täysin hakoteillä hävittyään neljä ensimmäistä peliään 7-8, 1-5, 0-5 ja 0-6.

Dufvan aikana pelaajamiehistöön tehtiin runsaasti muutoksia ja valmennustakin vahvistettiin sekä legendaarisella Janne Ojasella, mutta mikään ei auttanut. Tappara jäi ulos playoffeista sijalle 12 viiden pisteen erolla kymppisijaan.

Jo hyvin pian Dufvan Tappara-siirron jälkeen mediahuhut osasivat kertoa, että valmennus vaihtuu taas kauden jälkeen, kun Jukka Rautakorpi palaa Tapparan penkin taakse. Hyvin poikkeuksellisesti jo marraskuussa Rautakorven paluu Tampereelle virallistettiin projektiteemana viedä Tappara uuteen tulevaan areenaan suomalaisena suurseurana. Samalla yhdessä Lukon kanssa kerrottiin, että kuluvan kauden jälkeen Dufva jatkaa Raumalle Lukon peräsimeen.

Dufva pisti tuulemaan

Ennen kautta Tapparan kenties korkeimman profiilin hankinnat olivat TPS:stä hankittu kolmikko Antti Erkinjuntti, Jussi Makkonen ja Sami Venäläinen, jotka pelasivatkin valtaosan kaudesta kirvesrintojen ykkösketjuna. Hyökkääjä Miikka Männikkö HPK:sta palasi juniorivuosiensa seuraan ja puolustuksen koyimainen kärkihankinta oli JYPistä tullut Kalle Kaijomaa. Maalin suulle Harri Säterin korvaajaksi tuotiin Ilves-kasvatti Juha Metsola, jolla ei vielä liigapeleistä kummoisia meriittejä ollut. Kausi aloitettiin ulkomaalaiskolmikolla Joey Tenute, Jake Cepis ja Viktor Ekbom, joista vain puolustajana pelannut viimeksi mainittu kesti kauden loppuun saakka joukkueessa. Kauden aikana joukkueessa ulkosuomalaisista kävivät vielä Brett Skinner ja Jan Platil. Kokonaisuutena kausi lienee yksi Tapparan historian huonoimmista ulkomaalaisvahvistusten osalta.

Ennen kautta joku media analysoi kirvesrinnoista liian monen pelaajan parasta ennen -päivämäärän menneen ohi jo aikoja sitten.

Lokakuussa Dufvan tultua pelaajapuolella alkoi tapahtua. Ensimmäiseksi liigajoukkueeseen nostettiin Aleksander Barkov, joka oli kuukautta aiemmin 16-vuotissyntymäpäivänään pelannut yhden harjoituspelin miesten joukkueessa. Aiemmilta kausilta tuttu työmyyrä Jarkko Pyymäki nostettiin LeKin Mestis-joukkueesta mukaan. Lukosta hankittiin puolustaja Tommi Kovanen ja hyökkääjä Olli Palola, HIFK:sta hyökkääjät Jerry Ahtola ja Teemu Tallberg. Heidän tieltään ovi kävi ulospäin Cepisin, Antti Kangasniemen, Jouni Virpiön ja Joni Karjalaisen osalta. Marraskuun maaottelutauolla sai mennä myös Tenute. Kun kauden aikana Platil ja Skinner olivat käyneet antamassa näyttönsä ja saaneet jatkaa matkaansa, pakistoon hommattiin Antti Jaatinen, Dufvan vanha tuttu JYPin organisaatiosta. Viimeisenä siirtona vielä liigan siirtorajalla Kim Strömberg lähti Slovakiaan ja tilalle nostettiin junioreista Arttu Ilomäki.

Puolustuksen ykkösnimi Tuukka Mäntylä puolestaan sai syksyllä kovan tarjouksen KHL:n Neftehimikistä ja jätti Tapparan siirtyessään Venäjälle Ville Niemisen seurakaveriksi.

Median mukaan Tapparalla huono joukkue ja rumat paidat

Tapparan kausi lähti huonosti liikkeelle jo European Trophyn länsilohkossa pelatuissa harjoituspeleissä, joissa kirvesrinnat voittivat vain yhden kahdeksasta ottelustaan. Pelaajabudjetissa se oli alemman keskikastin joukkueena helsinkiläistä kärkikaksikkoa takana yli miljoona euroa. Se ei pärjännyt edes pelipaitojen arviointikisassa, jossa jäi kolmanneksi huonoimmaksi sijalle 12 IFK:n ollessa ykkösenä. Tapparan mainospaidoista sanottiin mm. että ”tarvitaan hitsauslasit ettei sen katsominen aiheuta pysyviä vaurioita verkkokalvoille”.

Vakavimmissa liigaennakoissa Tappara oli ihan yhtä huonoilla sijoilla. Iltalehti veikkasi tylysti kirvesrintojen jäävän sarjassa viimeiseksi, eikä edes paikallinen Aamulehti kyennyt nostamaan Tapparaa arvioissaan playoff-joukkueiden joukkoon. Eivätkä ennakot niin väärässä olleetkaan.

Jos pelaajia tuli ja meni kauden aikana, niin voittoja lähinnä vain meni. Tappara ei onnistunut voittamaan kahta peräkkäistä ottelua kuin muutaman kerran koko kauden aikana. Uuden valmentajan Dufvan alkupäivien “kuherruskuukauden” aikana joukkue voitti viidestä pelistään neljä, mutta sen jälkeen seuraavat peräkkäisvoitot tulivat vasta tammikuussa. Kauden lopussa Tappara näytti intoutuvan taistelemaan viimeisestä pudotuspelipaikasta otettuaan kolmekin peräkkäistä voittoa, mutta sitten homma kääntyi taas tappiolliseksi, neljä viimeistä peliä toivat yhden pisteen, ja playoff-toiveet hautautuivat.

Nuorempi Barkov toi iloa kauteen

Kauden ylivoimainen Tappara-tarina oli Aleksander Barkov Jr. Kirvesrinnoissa vuosina 1994-2005 kymmenen kauden ajan pelanneen venäläisen Aleksander Barkovin Suomessa syntynyt poika nousi SM-liigamiehistöön vain 16 vuoden ja yhden kuukauden ikäisenä lokakuun alussa. Hän aloitti pelinumerolla 17, mutta myöhemmin syksyllä Joey Tenuten saatua monoa nuorukaiselle annettiin isänsä käyttämä pelinumero 16.

Ennen Barkovin nousua liigapelaajaksi Tappara oli hävinnyt kauden avausottelun Ilvekselle lähes ennätyksellisesti 7-8. Sitä seurasivat murskatappiot KalPalle (1-5), HIFK:lle (0-6) ja Jokereille (0-5). Siinä vaiheessa Tappara oli voittanut ainoastaan kerran varsinaisella peliajalla edellisen 17 ottelun aikana, missä oli mukana harjoituspelit ja edelliskevään viimeiset liigapelit. Netissä kiersi linkki adressiin, jossa vaadittiin muutoksia Tapparan hallitukseen. Allekirjoituksia oli 2200.

Viidennessä pelissään Tappara haki voiton Turusta, kun edelliskauden tepsiläiset Makkonen, Erkinjuntti ja Venäläinen tehoilivat. Siinä vaiheessa valmentajanvaihtorattaat olivat kuitenkin jo pyörähtäneet. Dufvan ensimmäinen ottelu Tappara-luotsina päättyi sekin tappioon ja nollaan tehtyyn maaliin Lahdessa.

Barkov nostettiin ensimmäiseen liigapeliinsä Hakametsässä Bluesia vastaan lokakuun 1. päivänä. Tappara voitti 3-1, ja debyyttiottelussaan Barkov syötti Kalle Kaijomaan voittomaalin. Hänestä tuli liigahistorian nuorin pistemies. Kolme päivää myöhemmin Barkovista tuli myös liigahistorian nuorin maalintekijä, kun hän Ässiä vastaan ohjasi housuillaan Jussi Makkosen laukauksen maaliin. Kirvesrinnat voittivat voittolaukauskilpailun jälkeen, ja Barkov pääsi yrittämään maalia siinäkin. Sillä kertaa ei onnistunut, mutta pari viikkoa aiemmin hän oli A-nuorten ottelussa tehnyt voittolaukauskisassa peräti neljä maalia kaikki erilaisilla tempuilla.

Alle kuukauden liigapelaamisen jälkeen Aamulehti tituleerasi 16-vuotiasta nuorukaista jo Tapparan tärkeimmäksi pelaajaksi. Se ei ollut ihan tuulesta temmattua, sillä Barkov oli neljällä osumallaan myös joukkueensa maalikärki.

Sittemmin maaleja, pisteitä ja ennätyksiä syntyi niin nuorten MM-kisoissa kuin vielä NHL:ssäkin, mutta tällä kaudella teinipojan kypsien esitysten ihaileminen Tappara-paidassa oli lähes ainoa valopilkku synkällä kaudella. Harmittavasti kausi jäi kesken kevätkaudella iskeneen mononukleoosin takia. 16-vuotiaana 32 liigapelissä tehot 7+9=16 olivat upea suoritus.

Tasaisesti playoff-paikkojen ulkopuolisilla sijoituksilla

Marraskuun maaottelutauon alkaessa Tappara oli sijalla 11 pari pistettä playoff-rajan alla. Tauolta palattiin tylysti kotitappiolla 3-4, kun KalPa iski voittomaalin pelin viimeisellä sekunnilla Tapparan johdettua kolmannessa erässä jo 3-1. Seuraavana päivänä kirvesrinnat kävivät antamassa ikävän lahjan porilaiselle hääparille, joka vihittiin Porin jäähallissa ottelun ensimmäisellä erätauolla. Tappara voitti pelin 4-2.

Sitä ennen Hakametsän hallissa oli nähty myös hätkähdyttänyt tilanne, kun Jan Platil jäi kolmannessa Tappara-ottelussaan IFK:n Eetu Pöystin rajun taklauksen alle ja menetti tajuntansa. Pöysti sai taklauksestaan yhden ottelun pelikiellon.

Joulukuussa suoritettiin taas valintakierros ns. Tammikuun tasaukseen. Tällä kertaa kukaan ei päässyt pilaamaan jo tuotantoputkessa ollutta Tampereen kahden lisäpaikallispelin iloa, kun Ilves pääsi valitsemaan tasauskierroksen vastustajakseen Tapparan. Tälläkin kaudella tapahtui kuitenkin paikallispelitorpedointi, kun JYP valitsi Jokerit ja esti Helsingin paikallispelien lisäkierrokset.

Tappara joutui myös lainapelaajamarkkinoille, kun pakeista Viktor Ekbom ja Juha Leimu loukkaantuivat. Jo aiemmin KooKoon Mestis-joukkueesta oli lainattu kokenut hyökkääjä Mikko Liukkonen, joka ensimmäisessä Tappara-pelissään ja 11 vuoden liigapelitauon jälkeen siirrettiin kesken ottelun pakiksi. Seuraavissa lainapeleissään Liukkonen pääsi omalle pelipaikalleen, kun KooKoosta saatiin lainaksi myös puolustaja Toni Niemi.

Tammikuun alussa saatiin kohua, kun Jokerien Jarkko Ruutu sai Hakametsässä jäähyn ja rikkoi mailahuitaisullaan rangaistusaitiossa olleen automaattikameran, jonka kuvaa ajettiin liigalähetyksiinkin. Rahalla siitä selvittiin.

Keskikauden iloisimpiin esityksiin kuului nousu kahden maalin takaa voittoon Helsingissä kärkiporukka HIFK:ta vastaan. Jussi Halme iski kaksi maalia.

Tasauspelien taikaa ja Tappara ilonpilaajana

Jos Tappara oli marraskuussa pilannut porilaiset hääjuhlat, niin samaa ilonpilaamista se jatkoi myöhemminkin kaudella. Tammikuun puolivälissä Kärppien Hannu Aravirta oli nousemassa yksin valmentajien voittotilaston kärkipaikalle, mutta Tappara pitkitti siihen saavutukseen pääsemistä yllättävällä vierasvoitollaan 2-1, kun siinä vaiheessa kuukauden pelaamatta ollut Juha Metsola torjui 32 kertaa. Kuukautta myöhemmin pelaajien ottelutilaston kärkeen nousi Pelicansin Jan Latvala, jonka juhlaottelua Tappara synkensi voittamalla Lahdessa 3-2.

Tammikuun 19. ja 20. päivä pelattiin Tammikuun tasaus: kaksi peliä peräkkäisinä päivinä samaa vastustajaa vastaan. Tampereella tammikuu tosiaan tasattiin, sillä Ilves voitti torstaina kotiottelunsa ja Tappara perjantaina omansa. Näitä ennen oli ehditty pelata jo kolme paikallispeliä täysille 7600 paikallaolijan katsomoille. Tasauskierroksella Ilves veti kotiotteluunsa vain 5200 katsojaa ja Tappara tuhat enemmän.

Tasauspelien ensimmäisessä osassa nähtiin myös Risto Dufva viimeistä kertaa vastaamassa median kysymyksiin ottelun jälkeen. Siitä lähtien haastattelupisteelle saapui aina vain apuvalmentaja Sami Hirvonen. Selityksenä päävalmentajan puuttumiselle oli Dufvan kiire päästä lähtemään kotiin Mikkeliin mahdollisimman nopeasti.

SaiPaa vastaan Lappeenrannassa nähtiin ennätys Tapparan voittaessa 3-2, kun Metsola torjui peräti 54 kertaa. Se on Tappara-maalivahtien suurin torjuntamäärä voittoon päättyneessä ottelussa.

Maalivahtipelin olikin syytä onnistua, sillä Tapparan maalinteko tökki. Helmikuun puolivälissä se oli edelleen alle 100 tehdyn maalin rajan, vaikka pelejä oli takana jo 48.

Loppukiri ei onnistunut

Yhdeksän kierrosta ennen runkosarjan loppua Tappara voitti taas paikallispelin ja varmisti voitollaan samalla sen, että Ilves joutuisi liigakarsintoihin. Paikallispelejä pelattiin kauden aikana yhteensä seitsemän. Tappara voitti niistä viisi.

Pari viikkoa ennen viimeistä runkosarjapeliä Tappara otti kolmen voiton putken (HPK, SaiPa, TPS) ja nousi viimeiselle playoff-paikalle sijalle 10 pisteen edellä juuri noita SaiPaa ja TPS:ää, jotka se oli juuri kaatanut. Seuraavassa ottelussa kirvesrinnat hävisivät Bluesille voittolaukauskisassa, ja nyt sekä SaiPa että TPS pyyhälsivät taas ohi. Tappio Ässille seuraavassa pelissä tiesi sitä, että Tapparalla olisi kahdessa viimeisessä ottelussaan edessä ainoastaan pakkovoittoja.

Ensimmäinen pakkovoittopeli oli kotona IFK:ta vastaan. Tappio 4-7 tiesi kauden päättymistä runkosarjaan. Viimeinen peli Lahdessa oli kosmetiikkaa.

SM-liigan playoffeissa nähtiin sellainen harvinaisuus kuin valmentajaa vaihtaneen joukkueen mestaruus. Dufva oli saanut JYPissä tehdä tilaa Jyrki Aholle, joka vei jyväskyläläiset mestaruuteen. Finaalissa kaatui yllätysjoukkue Pelicans. Mitalikolmikon täydensi Jokerit.

Liiga-ajan pienimmät voittolukemat sisäisissä pörsseissä

Tapparalla oli kauden aikana tietysti paljon ongelmia, kuten sijoitus ja esitykset kertoivat, mutta esitysten ja tarinoiden jo unohduttua voi jälkikäteen tilastoista lukea oleellisimman: Tappara teki SM-liigassa vähiten maaleja, vain 132 kappaletta eli keskimäärin 2,2 per ottelu.

Vähät tehdyt maalit heijastuivat luonnollisesti myös henkilökohtaisiin saldoihin. Jussi Makkonen voitti Tapparan sisäisen pistepörssin SM-liiga-ajan pienimmällä lukemalla 7+26=33. Se oli kuusi pistettä enemmän kuin Antti Erkinjuntilla ja Miikka Männiköllä. Erkinjuntti ja Jerry Ahtola maalasivat 14 kertaa, mikä samoin on pienin määrä Tapparan yhden kauden parhaalle maalintekijälle SM-liigan aikaan.

Puolustuksessa Kalle Kaijomaan 11+11=22 oli ihan hyvä lukema, mutta parempaan olisi todennäköisesti päätynyt Tuukka Mäntylä, joka siirtyi 12 pelatun ottelun jälkeen lokakuun puolivälissä KHL:ään. Siinä vaiheessa Mäntylä oli jopa joukkueen kultakypärä parhaana pistemiehenä lukemin 4+7=11. Maalissa Jani Nieminen torjui 42 ottelussa, Juha Metsola 26:ssa.

Tappara käytti pelaajakarusellissaan kauden aikana peräti 38 eri kenttäpelaajaa, mikä on enemmän kuin millään muulla kaudella. Jo mainittujen nimien lisäksi heistä kannattaa nostaa esiin Henrik Haapala, joka oli mukana ensimmäisessä liigaottelussaan Helsingissä Jokereita vastaan helmikuun lopulla.

Huhuja Ville Niemisestä

Kaukalon ulkopuolella ei isommin näkyviä asioita tapahtunut lukuun ottamatta tietysti yhä voimistuvia vastalauseita Tapparan heikosta suorittamisesta. Tällaiseen ei ollut totuttu.

Pelaajahuhurintamalla sen sijaan voitiin seurata Ville Niemisen kohtaloa. Mäntylä siirtyi syksyllä Niemisen seurakaveriksi Neftehimikiin, josta vain muutaman päivän jälkeen Nieminen kuitenkin sai potkut ja siirtyi Riikan Dynamoon. Sieltä matka jatkui joulun tietämissä Ruotsin Örebrohon. Jokaisessa siirtovaiheessa pohdittiin myös mahdollisuutta palata Tapparaan. Lokakuussa Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoi, että ei ole ollut yhteyksissä Niemiseen. Helmikuussa Leinonen myönsi, että huhuja palstoilla liikkuu mutta ei ottanut niihin kantaa. Sen sijaan Örebron johtoportaasta osattiin medialle kertoa, että Nieminen oli palaamassa Tapparaan seuraavaksi kaudeksi.

Kausi oli tamperelaisen kiekkohistorian huonoin. Tappara oli sarjan kolmanneksi viimeinen ja Ilves säilyi liigassa vasta karsinnoissa. A-nuorissakaan ei mennyt sen paremmin, kun kumpikin tamperelainen joutui karsintasarjaan. Sille sarjalle tosin tuli kesken kaiken yllätysstoppi, kun Kiekko-Vantaa luopui liigapaikastaan, karsinnoista tuli tarpeettomat ja ne päätettiin olla pelaamatta.

Mutta ainakin Tapparan osalta ilmassa oli odotuksia seuraavalle kaudelle, kun aina menestynyt Jukka Rautakorpi oli taas tarttumassa toimeen kirvesrintojen parissa.

---

---